Olemme kolmihenkinen perhe lähetystyössä Taiwanilla, jo seitsemännellä työkaudella. Moni asia on tuttua, moni asia uutta, ihmeellistä ja haasteellista.
torstai 2. lokakuuta 2014
uBIKE
Olemme kohta lähdössä kirkolle. Liikumme täällä yleensä metrolla. Taipeissa metroverkosto on hyvä. Edellisellä kerralla kävin Banciaon kirkolla polkupyörällä. Matkaa on noin 9 kilometriä. Minulla ei ole omaa pyörää eikä meillä kellään ole sellaista. Pyörällä pääse kuitenkin kätevästi liikkumaan ns. UBike järjestelmän avulla. Taipeissa on -yleensä metroasemien yhteydessä- keltaisiksi maalattuja Giantin polkupyöriä (kolme vaihdetta). Niitä on asemilla kaksi-, kolmekymmentä pyörää. - joskus enemmänkin. Metrokortilla voin vuokrata pyörän käyttööni. Kaikki tapahtuu automaattisesti. Lukko aukeaa tangosta ja lukkiutuu siihen takaisin korttia vilauttamalla. Ensimmäinen puoli tuntia on ilaminen ja sen jälkeen 30 centtiä per tunti. Pyörän voi jättää mihin hyvänsä pisteeseen Taipein alueella. Niitä on
paljon. Pyörää ei voi palauttaa ja sitten heti vuokrata uudestaan
samasta pisteestä ajan nollaantumisen toivossa (yritin säästää 30
centtiä). Pyörä on hyvä polkea. Niitä käytetään kaupungilla paljon. Hyvä Taiwan, yeh.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti